ROOM MAKEOVER

Tänään siis alkoi kunnolla koeviikko. Ensimmäisenä kokeenani englanti, joka on mulle ehkä jakson helpoin aine. Päätin pelata varman päälle ja mennä tekemään koetta jo 8.30. Viimeistään yhdeksältä piti olla koetta aloittelemassa. Tein sitä koetta sitten siinä omaan tahtiini ja erehdyin vilkaisemaan kelloa pariin otteeseen. Kymmentä vaille yhdeksän, kolmasosa tehty, kymmentä yli, melkein valmis, about 20-25 yli, palautan kokeen. Ja älyän saman tien, että kello on vasta puoli kymmenen. Ja että seuraava kertaustunti alkaa vasta vartin yli kaksitoista. Kävellen kun olin, niin en oikein voinut lähteä kotiinkaan koska hidas. Kituutin sitten koululla ja rupesin melkein koulun portaille nukkumaan. Hissan kertaus alko lähestyä ja koko ajan oli semmone fiilis et haluun vaa karata kotoo ja hakata päätä seinään yms. Että näin täällä. En saanu tietyistä syistä olla kavereiden kanssa tänään. Syyksi annettiin koeviikon rauhoittaminen. Joopa. Varmasti oli muutaki takana... Ja hyvin on koeviikon rauhoittamista ja lukemista kokeisiin, kun lukemisen sijasta järjestelet huoneen vähän uuteen uskoon. Se piti siivota ;). Vaihteeksi taas innostuin ja huone muutti vähän ilmettään. Niin ja meille vihdoin ostettiin uusi imuri :D. Ihan hyvä... En kestäny enää sitä vanhaa joka jokaikinen kerta aiheutti päänsärkyä...

ENNEN

JÄLKEEN

Oon lopputulokseen ite aika tyytyväine. Mitä työ sanotte? Vähä keltasia noi jälkeen-kuvat mut ei voi mitään ku kattovalon kaa piti pelleillä...

Mut joo ei mul muuta. Nähdään!

Yllättävän hyvin muute sopii tuo punane.. Ja mäkun oon aina väittäny ettei sovi :DD

Sekavaa avautumista näin vaihteeksi

Hrrrh... Koeviikko alko perjantaina. Onneks ei ollu vielä koetta. Maanantaina alkas enkun kokeella.... Onko pakko jatkaa kouluu jos ei haluu. Tai ees elämää. Niin paljon helpompaa ois luovuttaa...

Lauantaina ei tehty mitään ihmeellistä. Vaihettiin mun hiusten väri vihreestä punaseks ja löhöiltiin sohvalla. Vaikka oisin voinu senki ajan käyttää hyödyks ja lukee kokeisiin. Hups. Kahtoo jos tänään ennenku lähtee takas Kuopioon. Vois alkaa panostaa. Muttakun en näe siinä mitään mieltä. Tästä herää kysymys, miksi sitten hain lukioon? Vieläpä siihen korkeatasoiseen. Jaa-a enpäs tiedä. Mikä lie päähänpisto ollu.

Äiti kävi laivalla ja toi mulle tuliaisiks tosi söpön mustan sateenvarjon ja herkullisia pingviinikarkkeja<3. Kiitos mamma!

Mua alkaa taas masentaa. Tuntuu ku mut ahistettas nurkkaan. Mun biologisella isällä tuntuu olevan joku hirvee hinku saada mut tapaamaan mun mummo Oulusta. Oon ehkä menossa taas tänä vuonna Oulugospeliin, jos vaan saan jotenkin taiottua nimeni siihen ilmottautumislistaan. Musta tuntuu et se yrittää vaikuttaa mun päätöksiin sillä saralla psyykkisesti. Ehei. Ei onnistu. Oon koittanu hellävarasesti vihjata etten mielellää menis käymään. Etten mä tunne itteeni silleen rennoks ja luontevaks sen seurassa. Mulle tulee heti vaivaantunu olo ja tuntuu et haluisin vaa hiipiä karkuun kun kukaan ei huomaa. Jospa se kohta ymmärtäs. Meinaan ku mua meinaa alkaa painostaa se keskustelun aihe ja tuntuu epämukavalta. Mutta savolainen kun olen, niin mitäänhän en voi sanoa suoraan.

Toinen mikä mua ahistaa sinne nurkkaan on mun tunteet. Yleensä kun mulla on jotain mun mielen päällä nii mulla on noin kaks ihmistä joille mä haluun ja pystyn puhumaan asioista. Toinen on mun eksäni, mutta silti yks mun parhaita ystäviä, ja toinen on se jätkä johon mulla on kasvamassa voimakkaitakin tunteita, jotka saa mun pään sekasi. Musta tuntuu et mä oon erityisen paha taakka ja riesa erityisesti näille kahdelle mahottoman tärkeelle ihmiselle. Jälkimmäinen tosin tuntuu kahtovan sen chättiä aika harvakseltaan. Se taas pakonomaisesti herättää tämmöisessä pienessä epävarmassa otuksessa paljon pelkoa. Ignooraako se tahallaan? Entä jos olen hirveä riesa? Pelkään montaa samantyyppistä asiaa. Enkä voi sille mitään. Tässä yritän samalla kerätä rohkeutta, että pystyisin oikeasti kertomaan tunteistani. Kaikki tämä epävarmuus, pelko ja ahdistus alkaa kerätä muita tunteita ympärilleen. "Olen turha, taakka yhteiskunnalle. Olen taakkana rakkaimmilleni. Onko pakko elää? Saanko mennä itkemään itseni uneen enkä koskaan herätä? Saanko halkoa ranteeni tai juosta auton alle? Olen mitätön. Minulla ei ole päämäärää eikä toiveita. En osaa mitään ja rasitan yhteiskuntaa saamattomuudellani. Vein jonkun toisen opiskelupaikan. En ansaitse elää." Haluan jutella hänen kanssaan, mutten halua vaikuttaa ärsyttävältä. Vaikka sitähän minä olen. Toisaalta ei hän edes huomaa viestejäni. Mutta voin tuudittaa itseni siihen uskoon että hän vielä lukee ne. Ja saan lohtua jo siitä, että kerron ne hänelle. Vaikkei hän niitä koskaan lukisikaan.


Kilautelkaa kommenttiboksiin jos on postausideoita tai muuta kommentoitavaa, neuvoja, kysymyksiä yms.

Kun mä katson sua, mä olen tyttö hiljainen

Mulla on oikeesti koko ajan ihan hirvee halipula. Ja musta tuntuu et mä muutun täysin ku mut saa ihastumaan. Mä alan olla pää sekasin koko ajan, enkä välttämättä puhu oikeen mistään muusta kun mun uhrista. Toisaalta taas oon koko ajan hämilläni ja ujo puoleni astuu esiin. Enkä osaa sanoa mitään. Enkä uskalla. Sillä samalla tulee mieleen kaikki nämä itsekriittisyydet. -En kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä. Ei hän kuitenkaan minusta tykkää. Ei se kuitenkaan kestä. Saan vain heti rukkaset.- Aina. Joka ikinen kerta. Tällä kertaa ne vain tuntuu niin voimakkailta. Tuntuu, että on pakko tunnustaa. Silti pelottaa sanoa mitään. Enkä edes löydä sanoja. Tuntuu, että jos kuulen pelkäämäni sanat, en pystyisi jatkamaan eteenpäin. Toisaalta tuntuu, että jos minut hyväksyttäisiin, olisi se valhe. En uskalla ottaa ohjia omiin käsiini. Mutta haluan silti sanoa sen lopullisesti itse. Mutten vain tiedä miten ja milloin.

"Tahdon sinut vällyihini nukkumaan. Jottei sulle tulis kylmä enää milloinkaan"

Sitku koko ajansoi päässä jotai rakkauslaulujen tyyppisiä... Eikä niitä saa häädettyä...

Huomenna alkas koeviikko... Uagh. No ei mulla huomenna oo ku enkun kertaus, mut maanantaina alkais kokeet...

En nyt jaksa keskittyä kirjottamiseen tän enempää. Sori.

Tracon_kuvaspämmi

Joo elikkäs tässä olisi ne lupailemani Traconin kuvat.

Joo eli ois mulla ollu pari kuvaa lisää mut ne ois kaikki mun pärstästä nii samapa kai tuo. En siis todellakaan ollu mikään hirveen ahkera tässä kuvien ottamisessa, eikä myö kyllä ikuisuuksia paikan päällä oltukaan.

Tracon 8. Tuli ja meni

Nyt viikonloppuna oli siis Tracon Tampereella. Itse olin siellä vain lauantain ystäväni kanssa, mutta ei se mitään. Hieno con. Näin paljon hienoja cosseja ja itsellänikin oli puku päällä. Vielä perjantaina minulla ei ollut hajuakaan siitä millaisessa asussa olisin Traconiin syöksymässä. Koulusta tullessani aloin huomaamattani väkertämään vaahtomuovista sarvia ja nehän minulla loppujen lopuksi olikin. Ja kaikkihan tietävät ne rei'ittimestä tulevat silput joille ei ole mitään käyttöä? Niistä maalasin itselleni suomuja. Vesivärit, paperisilppua ja kynsilakkaa. Ihoon kiinni ripsiliimalla. Toimii muuten yllättävän hyvin ja tuloksena kiiltävät suomut. Jännä idea mutta toimii.

Nyt jäi tämä ostospuoli aika vähäiseksi. Ostin vain kaksi pulloa ramunea ja sinisen keskipitkän katanan. Ihastuin katanaani enkä kadu yhtään että sen hommasin. Saatan jopa alkaa keräilemään niitä. Ne on vaan niin nättejä. Tiiän kyllä ihmisiä jotka saattas olla tätä harrastusta vastaan :D. Koska kuka haluis antaa mulle teräaseita.

Mutta koska kaikki mun Traconin kuvat on tietokoneella niin tästä tuli nyt vähän tämmöne. Ens kerralla kun meen koneelle niin tulee sitten Traconin kuvat. Eli ehkä jo huomenna. En tiiä.

please don't tell me that i have fallen

Please

Tell me that I'm wrong

I can't find the truth

This can't be true

Tell me

That I haven't fallen for him

Please

HELP

Joo... Aivot alkaa taas olla solmussa. Mä en enää tiiä mitä uskoo todeks ja mikä on unta. Mut tää ei voi missään tapauksessa olla totta.  Ei tässä taas voi käydä näin. On siis tää mun kaveri, jota mä on aina pitäny ku isoveljenä, jota mulla ei oo koskaan ollu eikä tule. Me ollaan tunnettu vissii noin ehkä vuoden verran, vähä reilu. Se tietää musta varmaan lähes kaiken. En osaa sanoo miten paljon ku en muista mitä kaikkee oon sille selittäny :D. Mut se on kuitenki yks niitä harvoja, jotka tietää musta eniten kaikkee. Mä pystyn luottaa siihen ku vuoreen ja oon tosi ilone et me tavattii. Nyt tässä vaa alkaa astuu esiin pieni ongelma. Mulla on koko ajan hirvee halipula. Se ei sitte häviä ei millään. Paitsi sillä et se ees seisoo tarpeeks lähellä. Nii että jes. Ja vielä jatkuu. Suunnillee koko ajan mä haluisin vaa käpertyy sen vieree ja vittu aivot on solmussa ku joku pyörii liikaa solmimassa johtoja vähä uuteen uskoon... Et joo... Musta tuntuu et tässä saattas olla mukana jotai tunteitten poikasta mut vielä en osaa varmaks mitään sanoo. Silti Keijolla on vahva tunne. Eikä tää välttämättä oo mikää hyvä juttu. En tiiä. Mä en yhtään tiiä mitä se aattelee musta ja mitä mahtas tapahtuu jos kertosin sille. Tässä vaiheessa astuu esiin se mun vähän vähemmän esillä oleva ujo puoleni. Yleensä mä voin vaan laukoo mitä tahansa missä tahansa mut ei sitte. Nyt sitä pitää site ruveta arkajalaks ja pitäää suu kiinni...Niin perus. Oon kyllä nyt aika liemessä jos se sattuu lukemaan tän... Sillä kun sattuu aina välillä olla tapana tulla stalkkimaan tänne... No hups ei maha mitään. En kyl tiiä miten nopeesti sillä leikkaa kestä puhutaan mut veikkaan et jos se älyää tän lukee nii se on joko vaiti eikä sano mitään tai sit mä saan niin kuulla tästä. No ei maha mitään. Voi vitsi. Nyt mä sitte päätin paljastaa sen kaikille... Nice job... 

Mun tekee mieli tuoretta pullaa... Pitäs ehkä painuu keittiöön tekemään asialle jotain. Mutta kun  laiska... Ehkä se vaan pitää ottaa härkää sarvista ja tehä se... Samoin ku pitäs ehkä tehä se äikän Luen ja pohdin -tehtävä... viis riviä kirjotettuna A4 pitäs saaha... Viikko aikaa kirjottaa... Pitäs ehkä pikkusen panostaa... Samoin ku koeviikko lähestyy... Enkä oo sillekkään asialle tehny mitään...

HUPS.