Päivällä oli päiväriparin konfirmaatio. Siellä olin siis ristikulkueen kärjessä heilumassa ristin kanssa. Juu... Antakaa vaan pätkälle risti ja laittakaa hoippuroimaan jonon kärkeen. Ei siinä. Iteppähän homman halusin ja ihan kivaahan se oli. Yhellä isosella oli riparilaisille aivan mahtava neuvo konfirmaatiolaulua koskien: "ottakaa tavotteeks se että teidän äänet peittää mun ja irin korinan." Mun mielestä tää oli aivan loistavasti sanottu! Varsinkin kun minulla sattuu olemaan luonnostaan melkoisen kantava ääni... :D Ehtoollisen aikana tietysti me isoset lauloimme oikein nätisti. Joopa. Ainakin minä kuulostin taas vaihteeksi korpilta...
Mä sain mun kavereilta barbien :D. Tää liitty semmoseen juttuun Facebookissa missä piti kaverille sanoo et se kaveri on jättäny barbiensa tän trollaajan luo. No mä siis jouduin uhriks. Näköjään mä sitten sain tän barbien takas. Ja voi että se on niin nätti :3. Mul on aivan mahtavat frendit tiesittekös ;3.
Konfiksen jälkeen menin sitten yhden kaverin (joka oli myös mun raamispikkunen) rippijuhliin. Oli oikeet prinsessabileet ;D. Ei siinä. Hauskaahan siellä oli. Hyvä kun mulle tuntemattomat kaverin sukulaiset tulee juttelee mulle. Kuka luullu aikasemmin pojaks, kuka kyselemään asioita ja toisten kanssa muuten vaan. Ihan mukavaa porukkaahan siellä oli. :) Varsinkin yks minua pari vuotta vanhempi tyttö vaikutti tosi mukavalta.
Viideks sitte ajoin toisen kaverin (joka sekin oli samalla riparilla ollut) rippijuhliin. Siellä alko taas mennä vähän lujempaa, mutta koitin silti pitää sen kohtuuden rajoissa. Päätähän siinä meinas hiljalleen ruveta särkemään mut ei siinä muuta. Kivaa mulla oli sielläki. Katottiin lapsuuskuvia ja juteltiin yms. Hauskaa oli.
Se oli hyvä kun mä en ollu aikasemmin ajellu siellä suunilla. Jännitin et montako kertaa ajan harhaan ja eksynkö miten pahasti. Yllättävää kyllä, en ajanu harhaan kertaakaan :D. Kotimatkalla sato vettä osan matkaa. Kastuin xP.
Illalla kun pääsin kotiin, kaikki alko painuu alamäkeen. Jalkoihin rupes koskemaan ja rupesin ajattelemaan menneitä. Rupesin miettimään haukkumasanoja, joilla muut, tai minä itse, ovat minua kuvanneet. Kirjoitin ne jalkoihini. Vastapainoksi keksin hyviä sanoja jotka kuvaavat minua. Kirjoitin niitä käteeni.
Erosin myös noin kuukauden kestäneestä parisuhteesta. Itehän mä pistin poikki. Ei mulla pitäs olla syytä vaipuu epätoivoon ja suruun. Kuiteski mun tekis mieli itkee. Itkee, huutaa, mitä vaa. Kuhan tän kaiken sais pois. Mä en vaan viiti mennä ees tyhjään mettään karjumaan. Välillä tekis mieli, mut ei vaan pysty. Sitä vaan aina patoo kaiken sisälleen. Piilottaa sen muilta. Kunnes sitten paine kasvaa niin suureks et se on vaan pakko päästä purkamaan. Mä en tiiä miten pitkään mä kestän. Välillä tää vaan tuntuu liian raskaalta. Ihtesä kanssa eläminen. Sitä vaa ei pysty ihan kaikkee sanoo ääneen. Sitä vaan kärsii hiljaa itekseen. Eikä se ainakaan asiaa paranna. Sitä pitäs puhuu jollekkin. Sitä vaan ei pysty suutasa avaamaan. Välillä sitä kun kertoo ihmiselle paljon kaikkee, sitä huomaa et lopulta sitä alkaa erkaantua niistä ihmisistä. Sulkee sydämensä eikä kerro niille enää mitään. Tuntuu et ne tietää liikaa. Se voi olla yks syy siihen miks mä en kauheen usein puhu mistään mikä liittyy syvemmin muhun. Haluun suojella ihmisiä multa. Siltä valitukselta ja vaivalta.
Ei siinä. Ehkä mä en oikeesti oo laumaeläin. Ehkä mä oon yksinäinen susi joka öisin ulvoo kuuta. Ehkä mä en vaan kuulu ihmisten joukkoon. Ehkä mä pelkään sitoutua ja ottaa liian syvää kontaktia ihmisiin. Ehkä mä pelkään, että ihmiset hylkää mut jos ne saa tietää kuka mä oon. Ehkä mä vaan juoksen pitkin metsiä häntä koipien välissä. Ehkä mä kaipaan jotakuta mun viereen. Lähelle. Rakastamaan. Ehkä mä vaan en osaa luottaa mihinkään.
Kattoo miten pitkälle pää kestää.
Keskiviikkona pitäs lähtee Hesaan. Sieltä sitten torstaina lennettäs Kreikkaan. Tiedossa siis palanutta nahkaa xP.
Mutta joo. Heippa. Pärjäilkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti