Että jotkin asiat voi saada virtapiirit täysin sekaisin. Sitä kulet vaan pää pilvissä jatkuvasti, etkä osaa tehä oikein mitään. Aivot käy ylikierroksilla ja naamassa kiertää veri vähän turhan vilkkaasti kun posket punertaa. Ajatukset liimautuu vaan siihe yhteen ja et sitte oikein pysty keskittymään mihinkään muuhun samaan aikaan. Iltasin sitä vaan hautaat naaman tyynyyn ja hykertelet itekses ja taas naama hehkuu. Siinä kun koitat nukahtaa. Huhhuh.
Se on jännä miten vielä viime vuonna sitä aatteli et sitä olis vähintään peruskoulun ajan forever alone. Että parisuhteet ois itelle vaan unelmaa ja kaukana todellisuudesta. Vaan toisimpa kävi. Nyt ysiluokkalaisena sitä on vihdoin oppinu huomaamaan muutokset itessä ja ympäristössä entistä helpommin. Sitä huomaa kasvaneen.
Peruskoulu on kohta ohi ja tuntuu vähän haikeelta. Sitä kun kävelee aamuisin pitkin tyhjiä käytäviä, sitä alkaa miettimään, että kohta on sekin ohi. Että sitä ei välttämättä enää palaa samoille käytäville kuleksimaan. Että lapsuusaika alkaa olla kohta ohi ja matka aikuisuuteen alkaa. Tuntuu surulliselta jättää kaikki se tuttu ja turvallinen. Jotkut voi huoletta todeta, että onhan sekin nyt kärsitty. Minä en tosin ajattele niin. Kaiken sen huonon lomassa on jopa enemmän hyvää kuin pystymme äkkiseltään huomaamaan. Valintamme ovat tuoneet meidät uusien ihmisten ja mahdollisuuksien eteen. Olemme saaneet vuosien varrella monenlaisia kokemuksia ja oppineet paljon kaikenlaista uutta niin elämästä, teoriasta, säännöistä ja tavoista, kuin ihmissuhteistakin. Joudumme jättämään taaksemme vanhan koulun ja ystävät, mutta varaudumme ottamaan vastaan uudet. Lähdemme avartamaan maailmaamme entisestään ja tulemme entistä tietoisemmaksi itsestämme ja ympäristöstämme. Kukin omaa reittiämme.
Lauantaina heräilin yhden aikoja iltapäivällä kummastuneena viimeöisestä unestani. Odotimme siskoani saapuvaksi ja lähdimme veneilemään ja grillaamaan. Aurinko paistoi ja sää oli aivan ihana. Näin semmosen 3-5 senttiä pitkän minkälie toukan kiipeilemässä laavun seinässä. Siinä mietin muutaman minuutin tuijottaen, että onkohan se pehmoinen vai millanen. Olihan sitä pakko mennä tökkäämään :D. Pehmeehän se oli ;). Sitte se lakkas liikkumasta ja mietin olinko aiheuttanu sille shokin ja kuoliko se sitte siihen vaiko nukahti. Ei se ainakaan kuollu ku jonku ajan päästä lähti taas vaeltamaan seinää pitkin :D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti